tiistai 28. huhtikuuta 2015

Työharjoitteluni

Kaksi viikkoa sitten starttasi viimeinen työharjoittelujakso ennen koulun loppumista. 


Liikkeen näyteikkuna sisältäpäin. (Ikkuna heijastaa pahasti, kun ottaa ulkopuolelta)

Eli harjoittelupaikkani on Sisutusliike Teatteri, joka sijaitsee vanhassa tunnelmallisessa rakennuksessa aivan ydinkeskustassa. Myymälä tarjoaa sisustussuunnittelua, kattavan valikoiman tapetteja ja paljon yhteensopivia sisustuskankaita. Löydät myös kodintekstiilejä moneen tarpeeseen, sekä sisustuskukkia, valaisimia ja varjostimia. Liikkeen tiloissa toimii myös verhoomo, verho-ompelimo ja varjostinverstas.






Ensimmäinen viikko
kului tutustumalla myymälän tarjontaan ja työkoneisiin. Uudistimme myös esillepanoa myymälässä ja päivitimme kangasvalikoimaa. Loppuviikosta pääsin ompelun pariin, kun myymälään piti tehdä lisää tyynyjä myyntiin. 

Toinen viikko
hurahti ompelun parissa. Tehtailin noin 20 tyynynpäällistä Johanna Gullichesenin kankaista myyntiin myymälään.  


Sekä loppuviikosta ompelin vielä kaksi sohvatyynyä Florence Broadhurstin kankaasta, jotka menivät asiakkaalle. 


Kolmas viikko
meneillään ja ompelua riittää. Maanantaina pääsin hieman verhoilun maailmaan, kun purin kahdesta nojatuolista kangasverhoilun. 
Tänään oli taas uudet kujeet tuotekehityksen parissa, kun suunnittelimme hieman uusia tuotteita. 

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Graafisen suunnittelun trendit

Lähdin tutustumaan graafisen suunnittelun trendeihin, sekä alan ammattilaisiin. Löysin hyvän sivuston, jossa trendit oli kerrottu tosi selkeästi, joten linkkaan sen tähän. Linkki sivulle trendit 2015.
Kokosin kuvia näistä trendeistä sivustoista ja muualta netistä Pinterest kansioon, jossa ne tulevat hyvin esille. 


Trendit 2015

1. Flat desig
2. "Laatikkomaisuus"
3. Epätavallinen typografia
4. Kirkkaat pastellivärit
5. Kasmirkuviointi
6. Pikselit


Graafikot, jotka herättivät mielenkiintoa

Vuoden Graafikko 2014 -palkinnon saajat Anna Ahonen ja Katariina Lamberg. Vuonna 2006 perustama yritys Ahonen & Lamberg toimii Pariisista käsin ja asiakaskunta on laaja muotisuunnittelijoista lehtitaloihin ja muusikoihin. 
He ovat työskennelleet monien kansainvälisten yritysten kanssa Lacostesta Dieseliin.

Mielestäni heillä on linjakas, persoonallinen ja tyylikäs suunnittelu, kun töihin perehtyy lähemmin löytää hienoja viimeisteltyjä yksityiskohtia. 




keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

When in Rome

Saavuin eilen tänne kuvankauniiseen Italiaan, enkä voisi olla onnellisempi! Kaikki on niin kaunistajat ihanaa + ihmiset ovat tosi ystävällisiä. Suomen ja Italian kulttuurieroja voisi verrata loputtomiin, mutta mä en halua keskittyä siihen, vaan omaksua nämä erot ja nauttia joka hetkestä. 
Tulin tänne työssäoppimisjakson ajaksi, joka on siis 7 viikkoa! Harjoittelupaikkani on Roomassa, Elena Kihlman Designerin luona. Vielä en tarkalleen osaa sanoa mitä kaikkea pääsen tekemään, se selviää sitten kun työt alkaa, eli vasta ensi viikolla ;-) mulla on tämä viikko aikaa opetella kulkureitit ja hankkimaan oikeanlaiset liput junaa ja bussia varten, jotta voin sitten ongelmitta päästä töihin. 



Tässä on näkymät huoneeni parvekkeelta. Ei ole hassumpaa rentoutua auringossa lehteä lukien! 

Tässä tämmöinen pikapostaus. Päivittelen sitten lisää kun on enemmän materiaalia jakaa:-)

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Aloitimme jakson suunnittelemalla uutta printtiä ja tällä kertaa en halunnut piirtää sitä käsin. Halusin jotain graaffista, joten aloin piirtää illustraattorilla erilaisia muotoja.






 



Tästä pidin eniten



Painoin tätä ruskealla valkoiselle pellavalle ja puuvillalle, josta tein kaksi tyynyä ja kaksi pussukkaa. 


 
Tyynyt ova 30 x 69 cm
pussukan koko on 17 x 21 cm


Kokeilin myäs brodeerausta tässä jaksossa. 




   










maanantai 27. toukokuuta 2013

6. jakson juttuja

Loma häämöttää ja vielä pitäis jaksaa keskittyä koulujuttuihin. Tässä jaskossa piti luoda itselleen visuaalinen identiteetti. Tässä kaikki mitä sain aikaan.

tuotekuvat






Kuvia oli enemmänki, mutta nämä ovat ainoat mihin olen tyytyväinen.


Typografia



ABCDEFGHIJKLMNOPQRSTUVWXYZÅÄÖ
abcdefghijklmnopqrstuvwxyzåäö
0123456789 !”#¤%&/()=?

Bell MT regular


ABCDEFGHIJKLMNOPQRSTUVWXYZÅÄÖ
abcdefghijklmnopqrstuvwxyzåäö
0123456789 !”#¤%&/()=?

Bookman Old Style bold






perjantai 29. maaliskuuta 2013

kisuprintti saa väriä

Pääsin vihdoinkin tekemään värikokeiluja kisuprintillä!




pohja: beige (ruskeaa 10g, emulsioo 80g ja valkoista 10g)
ääriviivat: ruskea ja helmiäinen 50/50
Tästä yhdistelmästä tykkäsin ja ajattelin käyttää myös tuotteissa.

















rikokeiluja oli lisää mutta kuvia ei:) sori.

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan

Näitä kuvia oli tarkoitus laittaa tänne jo viime jaksossa, eli about yli viisi viikkoa sitten..pahoittelen myöhästystä!
4 jaksossa meillä oli kuvankäsittelyssä aiheena eri huoneiden värimaailman muuttaminen. Sai vapaasti valita kuvan netistä ja muokata sitä haluamallaan tavalla.

alkuperäinen kuva netistä

photoshopilla muokattu kuva.
     tyynyjen värit, verhot, valaisin ja taulu



tässä sama juttu. 


alkuperäinen

muokattu
peitin taulut ja kellon seinältä + vaihdoin valaisimen väriä vaaleampaan suuntaan ja tietty amme on nyt vaaleansininen.


alkuperäinen

tässä kuvassa muutin lattiaa tummempaan sävyyn, tyynyt saivat "karvaisen" pinnan, lisäsin verhot ja seinätauluihin uudet kuvat.



Kuvien muokkaaminen oli hauskaa ja siinä tuli tutuksi monta uutta työkalua photoshopissa.